YLPALKKI 2017

FB-f-Logo  blue 29     English (UK)

Sodankylän elokuvajuhlien ja Veikkauksen tarinakampanja käynnistyy - lue Juho Kuosmasen avausteksti "Hölmöilyn puolesta" täältä!

Kuosmanen

Sodankylän elokuvajuhlat ja Veikkaus käynnistävät yhdessä #mahdollisuuksia -tarinakampanjan, jossa tunnetut suomalaiset kulttuurin, taiteen, tieteen, urheilun ja viihteen aloilta pohtivat yhteiskunnallista muutosta, yhteisöllisyyttä, elämäntapoja, onnistumisia ja haasteita omasta näkökulmastaan.

 

Tarinoissa yhdistetään Veikkauksen mahdollistama perinteinen suomalaisten unelma lottovoitosta niihin asioihin, jotka jo itsessään ovat tavoittelemisen ja tukemisen arvoisia asioita nyky-yhteiskunnassa.

 

Tarinakampanjan ensimmäinen vieraskynä on elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen, jonka teksti "Hölmöilyn puolesta" on nyt julkaistu Veikkauksen verkkosivuilla. Cannes-palkitti Kuosmanen kertoo avaustekstissään tuoreimmasta projektistaan "Salaviinanpolttajista", suomalaisen elokuvan rahoituksesta sekä tekemisen vapaudesta.


Lue Kuosmasen vieraskynä täältä!

 

Tuettu Veikkauksen tuotoilla TUNNUS Sininen RGB

Sodankylän elokuvajuhlat palkitsi Jukka Virtasen elämäntyöpalkinnolla

virtanen manttari-jaanarannikko

KUVA: Jaana Rannikko. (Kaivatessasi täysikokoista kuvaa ota yhteys press(at)msfilmfestival.fi)

Sodankylän elokuvajuhlat palkitsi suomalaisen kulttuurin, taiteen ja viihteen moniosaajan, renessanssi-ihminen Jukka Virtasen, 83, elämäntyöpalkinnolla. Tiistai-illan kutsuvierastilaisuudessa esiteltiin myös Sodankylän elokuvajuhlien vuoden 2017 teemoja ja yhteistyöhankkeita.

 

Lue lisää...

Yöttömän yön elokuvajuhlassa lähenneltiin kävijäennätystä

loppukuva yleiso
(Kuva: Jonne Sippola)

Järjestyksessään 31. Sodankylän elokuvajuhlat (15.-19.6.) houkutteli lähes ennätysmäärän kävijöitä ihailemaan elokuvan taikaa Lapin yöttömään yöhön. Sodankylässä esitettiin viiden vuorokauden aikana yhtäjaksoisesti lähes 140 esitystä, joihin sunnuntaiaamun arvioiden mukaan lunasti lippunsa noin 28 000 katsojaa.

”Tshekkoslovakian elokuvaihmeen” tunnetuimpiin tekijöihin kuulunut Jiri Menzel hurmasi juhlakansan huumorillaan ja anekdooteillaan rautaesiripun takaisen Euroopan elokuvatuotannoista. Oscar-voittaja Fernando Trueba nousi Sodankylässä esille Francon ajan jälkeisen espanjalaissukupolven äänenä ja toi mukanaan 35-vuotiaan ohjaajapoikansa Jonas Trueban.

Kansainvälisten vieraiden joukosta tuotantoaan esittelivät Sodankylässä myös jo 50-vuotiaana elokuvanteosta vetäytynyt skotlantilainen Bill Forsyth, Pohjoismaisen mustan huumorin koulukunnan edustaja Dagur Kari Islannista, Fire at Sea -dokumentistaan Berliinissä seppelöity italialainen dokumenttiohjaaja Gianfranco Rosi, pitkän esikoiselokuvansa The Ones Below vastikään ohjannut englantilainen David Farr sekä Mika Kaurismäen Tyttökuninkaassa nimiroolia esittävä ruotsalainen Malin Buska.

Lue lisää...

Festivaalisunnuntaillekin riitti tärppejä

lipunmyynti2

(Kuva: Antti Yrjönen)

Sodankylän vuoden 2016 elokuvajuhlat huipentava sunnuntaipäivä käynnistyi Kitisenrannan koululla aamukeskustelulla, jossa kuultiin keskenään kahta hyvin erityyppistä ohjaajaa. Aluksi ääneen pääsi vierailunsa peruneen Mia Hansen-Løven korvannut italialainen dokumentaristi Gianfranco Rosi, ja hänen jälkeensä mietteistään elämästään ja elokuvistaan kertoi islantilainen ohjaaja Dagur Kári.

Aamukeskustelun jälkeen pidetyssä perinteisessä leffaraadissa nähtiin sukupolvenvaihdos, kun Ville Virtanen korvasi tapahtuman pitkäaikaisena juontajana toimineen isänsä Jukan. Nähtyjä lyhytelokuvia arvioimassa ja niistä Virtasen johdolla "viisastelemassa" olivat ohjaajat Neil Hardwick ja Anssi Mänttäri, kustantaja Iida Simes sekä hiljattain Cannes-palkittu ohjaaja Juho Kuosmanen. Leffoista ykköstilan jakoivat Hanneriina Moisseisen animaatio Syntymäpäivä (2014) sekä Aki Kaurismäen Valimo (2006).

Sunnuntaina nähtiin myös kotimainen ennakkoensi-ilta, kun Apulanta-yhtyeestä kertova Tuukka Temosen Teit meistä kauniin esitettiin Isossa teltassa. Kriitikko Olaf Möller esitteli puolestaan tämän vuoden festivaalin Mestariluokissaan sarjan vähän tunnettuja 1950-luvun lopun länsisaksalaisia elokuvia, joista viimeisenä nähtiin nyt Frank Wisbarin ohjaama toisen maailmansodan aikaisia karuja ihmiskohtaloita kuvaava Kauhujen yö Itämerellä (1960).

Päivän kruunasivat odotetut uusinnat festivaalin suosituimmista elokuvista: Lapinsuun ohjelmaan lisättiin yleisön toiveuusintana Katja Gauriloffin katsojia avajaispäivänä ihastuttanut kolttasaamelaisdokumentti Kuun metsän Kaisa ja Pienen teltan iltaan festivaalin päävieraan, tšekkiläisen Jiří Menzelin tragikoominen Tyttö kaljassa (1981).

19.6. Aamukeskustelussa Dagur Kári

juho liukkonen-0154 pieni
(Kuva: Juho Liukkonen)

Islantilainen elokuvaohjaaja Dagur Kári syntyi Ranskan Provencessa, missä hänen vanhempansa opiskelivat. Perhe muutti takaisin Islantiin Kárin ollessa kolme. Lapsuuttaan Kári kuvailee hyvin normaaliksi ja keskiluokkaiseksi: ”Toisinaan olen jopa tuntenut kateutta niitä ohjaajakollegoita kohtaan, jotka ovat ammentaneet tarinoita lapsuutensa traumoista.”

Vaikka Kári näki lapsuudessaan paljon esimerkiksi Chaplinin elokuvia, todellisen vaikutuksen teki isän kanssa nähty Kurosawan Dersu Uzala (1975). Islantilaista elokuvaa – jos sellaisesta harvinaisuudesta päästiin nauttimaan teattereissa - mentiin katsomaan puolen kansakunnan voimin. Piirtämisestä, kirjoittamisesta, valokuvaamisesta ja musiikista kiinnostunut nuori Kári koki, että hänen pitäisi keskittyä yhteen asiaan. Eräillä kotimaisilla elokuvafestivaaleilla hän pääsi näkemään mm. Wendersin, Kaurismäen ja Jarmuschin elokuvia. ”Se oli minulle kuin vallankumous. Löysin sävelen, joka resonoi minussa taivaallisella tavalla”.

Elokuvan ansiosta Kári sai koota yhteen kiinnostuksenkohteensa. Hän opiskeli elokuvaa Kööpenhaminassa ja kaksivuotinen koulu toimi johdatuksena elokuvan maailmaan. Elokuvaopiskelijoille koulu voi tarjota raamit ja ohjata eteenpäin, , mutta tie taiteilijaksi on jokaiselle oma.”

Kárin ensimmäinen pitkä elokuva Nói Albiino (2003) kuvattiin Islannissa. Päähenkilön ympärille oli kerääntynyt paljon materiaalia jo ennen elokuvakoulua. ”Hän oli kuin oma alter egoni, josta halusin irroittautua. En kuitenkaan unohtaakseni”, Kari selittää. Nóihin, niin kuin muihinkin hahmoihiinsa, Kári suhtautuu hyvin humaanisti. Enemmän kuin tarinoista, hänen elokuvansa saavat usein alkunsa hahmoista.

Siinä missä Nói Albiinon käsikirjoitus oli hyvin pitkälle kehitelty, Dark Horse (2005) sisälsi enemmän improvisaatiota. ”Yhdistin jotain hyvin sidottua ja vapaata”, hän kuvailee. Virgin Mountain (2015) sai myös alkunsa henkilöhahmosta, mutta myös tietystä näyttelijästä. Gunnar Jónsson oli tehnyt vahvalla läsnäolollaan vaikutuksen Káriin jo 20 vuotta aiemmin erään televisiosarjan sivuroolissa.

Kári oli jo vähällä luopua elokuvanteosta Yhdysvalloissa kuvatun Hyvän sydämen (2009) jälkeen. Yhdysvaltalainen systeemi agentteineen ja muine välimiehineen aiheutti sen, että käymistilassa oltiin vuosia. Esikoistytärkin ehti syntyä ja täyttää neljä ennen kuin kuvaamaan lopulta päästiin. Koulun penkille säveltämistä opiskelemaan lähtenyt Kári kuitenkin palasi pian elokuvien pariin ja kuvasi Virgin Mountainin.

Islantilainen elokuva elää kukoistuskautta. Kárin mukaan on vaikea nimetä vain yhtä syytä tähän. Pienellä saarella, jossa on vain vähän ihmisiä, elokuvien tekeminen kuten sinfoniaorkesterin ylläpito voi vaikuttaa järjettömältä: ”Taistelemme mahdottomuutta vastaan, mutta samaan aikaan kaikki vaikuttaa mahdolliselta”. Ilmassa on luovuutta.

Elokuvien lisäksi Kári nimeää intohimokseen jalkapallon. Autiolle saarelle hän ottaisi Woody Allenin elokuvan Play it again Sam (1972).

19.6. Aamukeskustelussa Gianfranco Rosi


aamukeskutelu rosi JonneSippola 0114
(Kuva: Jonne Sippola)

Dokumentaristi Gianfranco Rosin kiinnostus elokuvia kohtaan heräsi verrattain myöhään. Tärkeänä innoittajana toimi Michelangelo Antonionin elokuva Nainen vailla sielua (1953), jonka Rosi näki teini-ikäisenä. Lääketieteen luvut vaihtuivat kaksikymppisenä elokuvaopintoihin New Yorkin maineikkaassa Tisch-elokuvakoulussa.

Opiskeluaikana oma identiteetti elokuvantekijänä vahvistui ja kehittyi. Rosin ensimmäinen elokuva
Venemies (Boatman, 1993) syntyi koulun lopputyönä, Intian-matkojen seurauksena ja opetti dokumentaristille paljon mm. näkökulman tärkeydestä. Rosi matkusti Intiassa paljon myös ilman kameraa – metodi, mitä hän on soveltanut sittemmin myös muiden elokuviensa kohdalla. Itse kuvausprosessi toimi emotionaalisena rekonstruktiona matkan aikana koetuista tunteista.

Filmille kuvaaminen opetti elokuvantekijälle kuvien ”painon” ja valitsemaan huolella hetken jolloin käynnistää kamera. Vaikka uusin elokuva
Fire at Sea (2016) on kuvattu digitaalisesti, sen taustalla vaikuttaa Rosin mukaan vahvasti sama filosofia ja tapa tehdä elokuvaa. Leikkausvaiheessa Rosi poimii kuvatusta materiaalista hetkiä muistiinsa luottaen.

Rosille ihmisten kohtaaminen on elokuvanteossa perustavanlaatuista, sillä ilman kohtaamisia ei ole tarinaa: ”Se on kuin rakastumista. Rakastan ihmisiä joita kuvaan”. Rosi kertoo kantavansa kuvaamiaan ihmisiä yhä mukanaan ajatuksissaan. Toisille ihmissuhteille elokuvanteko on puolestaan ollut tuhoisaa; jokainen elokuva on tuonut mukanaan eron. ”On mahdotonta yhdistää elokuvanteko ja ihmissuhde”, hän toteaa.

Rosi tiesi jo hyvin varhaisessa vaiheessa haluavansa olla hyvin itsenäinen elokuvantekijä, ohjaaja, leikkaaja ja tuottaja. ”Ross McElween elokuva
Sherman’s March (1985) osoitti, että elokuvanteko yhden miehen voimin on mahdollista.” Yhteistyö ulkopuolisen tuottajan kanssa tuotti suurta kärsimystä tehtäessä elokuvaa Sacro GRA (2013). Idea elokuvasta ei ollut Rosin oma ja totutuista työtavoista poiketen tuottaja vaati materiaalia nähtäväksi kesken kuvausten. Intiimin raakamateriaalin esittäminen on Rosin mukaan kuin seisoisi alastomana keskellä toria. Rosin työskentelymetodeja kuvaa myös hänen suhtautumisensa käsikirjoittamiseen: ”Jos käsikirjoitat dokumentin, aloitat valheesta”.

Siinä missä
Sacro GRA oli prosessina tuskallinen, Fire at Sea syntyi Rosin sanoin ”neitseellisesti”: asioita tapahtui maagisesti kameran edessä ja kaikki eteni omalla painollaan. Hänellä ei ollut epäilyksiä elokuvan suhteen. ”En erityisemmin ohjannut kohtauksia, yhtä lukuun ottamatta.”


Rosi tekee jokaista elokuvaansa kuin ensimmäistä ja viimeistä. Todellisuus puhuu joka kerta eri tavoilla ja ohjaajana hän haluaa tavoittaa tämän vailla ennakko-odotuksia. Rosin mukaan todellinen haaste dokumentarismille tulee suhteesta todellisuuteen, sillä realismi ei tarkoita enää samaa kuin tarkkailu.


Autiolle saarelle Rosi ei kuitenkaan ottaisi dokumenttielokuvaa, vaan mukaan lähtisi Luis Buñuelin Los Olvidados – säälikää heitä (1950).

Yöttömän yön elokuvajuhlassa lähenneltiin kävijäennätystä

loppukuva yleiso
(Kuva: Jonne Sippola)

Järjestyksessään 31. Sodankylän elokuvajuhlat (15.-19.6.) houkutteli lähes ennätysmäärän kävijöitä ihailemaan elokuvan taikaa Lapin yöttömään yöhön. Sodankylässä esitettiin viiden vuorokauden aikana yhtäjaksoisesti lähes 140 esitystä, joihin sunnuntaiaamun arvioiden mukaan lunasti lippunsa noin 28 000 katsojaa.

”Tshekkoslovakian elokuvaihmeen” tunnetuimpiin tekijöihin kuulunut Jiri Menzel hurmasi juhlakansan huumorillaan ja anekdooteillaan rautaesiripun takaisen Euroopan elokuvatuotannoista. Oscar-voittaja Fernando Trueba nousi Sodankylässä esille Francon ajan jälkeisen espanjalaissukupolven äänenä ja toi mukanaan 35-vuotiaan ohjaajapoikansa Jonas Trueban.

Kansainvälisten vieraiden joukosta tuotantoaan esittelivät Sodankylässä myös jo 50-vuotiaana elokuvanteosta vetäytynyt skotlantilainen Bill Forsyth, Pohjoismaisen mustan huumorin koulukunnan edustaja Dagur Kari Islannista, Fire at Sea -dokumentistaan Berliinissä seppelöity italialainen dokumenttiohjaaja Gianfranco Rosi, pitkän esikoiselokuvansa The Ones Below vastikään ohjannut englantilainen David Farr sekä Mika Kaurismäen Tyttökuninkaassa nimiroolia esittävä ruotsalainen Malin Buska.

Elokuvajuhlien matineaperinnettä jatkettiin tänä vuonna kahdella matinealla. Mika Kaurismäki, Anssi Tikanmäki ja Neil Brand tähdittivät keskiviikon elokuvamusiikkimatineaa, kun taas lauantaina professorit Esa Turunen ja Timo Vesala sekä tutkijat Sini Merikallio ja Aino-Kaisa Koistinen keskustelivat tieteestä ja elokuvasta. Matineateemojen mukaisesti elokuvajuhlilla esiteltiin monipuolinen kattaus niin science fictionia kuin elokuvan historian ikimuistoisimpia sävellystöitä.

Ison teltan erikoisnäytöksissä kirjattiin tänäkin vuonna elokuvajuhlien komeimmat kävijämäärät. Esilaulaja Ismo Alanko lietsoi festivaaliväen hurmioon Saimaa-ilmiön karaokenäytöksessä, kun taas Abba-elokuvan yhteislauluversio täytti täydellisesti paikkansa kesäisessä lauantai-illassa. Loppuun myytiin myös Pienen teltan karaoke-esitys huippusuositusta Risto Räppääjästä.

Iiro Rantalan Sodankylää varten säveltämä uudelleentulkinta Aki Kaurismäen Juhasta keräsi teltan ääriään myöten täyteen väkeä. Samanlaisia yleisömagneetteja olivat Neil Brandin ja The Dodge Brothersin säestämät maanmainiot mykät.

Elokuvajuhlien kotimaisista vieraista Laura Birn ja Tommi Korpela saapuivat paikalle esittelemään tuoreita kansanvälisiä tuotantojaan: Birn tähdittää brittiläistä trilleriä The Ones Below ja Korpela vakuuttaa merikapteenina saksalaisessa Deadweightissä. Raivoisat suosionosoitukset saivat osakseen myös konkarikaartin näyttelijät Pirkka-Pekka Petelius ja Kirsti Wallasvaara.

Yleisö äänesti toiveuusintaesitykseen Katja Gauriloffin tuoreen kolttasaamelaisdokumentin Kuun metsän Kaisa, joka hurmasi elokuvajuhlien ensimmäisenä päivänä Ison teltan avajaisnäytöksenä.

Lauantaina laulettiin ja avattiin avaruustiedettä

Lastennaytos. Kuva: Jonne Sippola

(Kuva: Jonne Sippola)

Kesäinen lauantai tarjosi perinteikkäitä festivaalielämyksiä, mutta myös täysin uudenlaisia tapahtumia. Päivän mittaan hoilattiin ABBA:n ja Risto Räppääjän tahdissa, hikoiltiin jalkapallo-ottelussa ja pohdittiin avaruus- ja ilmastontutkimuksen suhdetta elokuviin.

Aamu käynnistyi elokuvan todellisen moniosaajan, espanjalaisen Fernando Trueban aamukeskustelulla. Trueba nosti esille näyttelijöiden ja ohjaajan välisen yhteishengen merkityksen ja vitsaili sellaisen onnistuvan kidnappaamalla näyttelijät syrjäiseen paikkaan ja viettämällä aikaa yhdessä ruoasta nauttien ja keskustellen.

Samalla teemalla jatkettiin iltapäivällä, kun näyttelijät Pirkka-Pekka Petelius, Ville Virtanen ja Laura Birn sekä ohjaajat Neil Hardwick, Tapio Piirainen ja Juho Kuosmanen keskustelivat Pienessä teltassa rajojen rikkomisesta näyttelijäntyössä. Parhaisiin tuloksiin päästään, kun ohjaajan, näyttelijän ja kuvausryhmän välillä vallitsee avoin, luottamuksellinen ja välittävä ilmapiiri, keskustelijat totesivat yhdessä tuumin. "Sellainen autoritäärinen ohjaaminen, jota nuorena näyttelijänä kohtasin, on hävinnyt lähes täysin. Mikään ei oikeuta ihmistä käyttäytymään toista kohtaan niin kuin taiteen nimissä on joskus käyttäydytty", totesi Petelius, kun pohdinnan aiheena oli kannustavan ja toisaalta nöyryyttävän ohjaamistyylin eri puolet.

Ensimmäistä kertaa järjestetty Avaruus ja ilmasto elokuvissa -matinea tarjosi kiehtovaa keskustelua avaruuden- ja ilmastontutkimuksen sekä elokuvien välisestä suhteesta. Tilaisuuden tarkoitus oli yhdistää luonnontieteellinen ja humanisti maailma: molemmissa on pohjimmiltaan kyse luovasta ajattelusta ja inspiroitumisesta uuden löytämiseen. Matineassa käsiteltiin muun muassa Mars-planeetan valloitukseen liittyviä visioita, jotka asiantuntijoiden mukaan ovat jo teknisesti mahdollisia, mutta toistaiseksi liian kalliita toteuttaa.

Ennen kuin vesisateet pyyhkäisivät Sodankylän yli, ehdittiin mittelöidä leikkimielisessä festivaalivieraiden ja isäntäväen välisessä jalkapallo-ottelussa. Puoliajan jälkeen tilanne oli tiukka 5-2, jommankumman joukkueen johtaessa. Tiukan taiston seurauksena ottelu päättyi, perinteitä kunnioittaen, tasapeliin.

Festivaalin nuorimpia katsojia kestittiin Robin Hood- ja Myyrä-animaatioilla, ja laulamisen riemu oli rajaton lapsille suunnatussa Risto Räppääjä -karaokenäytöksessä. Festivaaliväkeä hemmoteltiin iltamyöhään myös toisella leffakaraokeherkulla, kun Frida, Agnetha, Björn ja Benny marssivat Ison teltan valkokankaalle trumpettilahkeet lepattaen. ABBA: The Movie tarjosi monen monta yhteislaulullista kohokohtaa hittikimaran nostaessa tuhatpäisen yleisön täydelliseen hurmioon.

Ammentaako avaruusfiktio tieteestä – vai päinvastoin?

Avaruus ja ilmasto elokuvissa 07 by Venni Ahlberg

(Kuva: Venni Ahlberg)

Sodankylän kunnan valtuustosalissa lauantaina pidetyssä Avaruus ja ilmasto elokuvassa -matineassa käsiteltiin avaruuden- ja ilmastontutkimuksen sekä elokuvien välistä suhdetta. Kolme alan asiantuntijaa esitteli aiheeseen liittyviä kysymyksiä esimerkein. Tilaisuuden avanneen koordinaattori Kaisa Kortekallion mukaan tarkoituksena on luonnontieteiden ja humanistisen taiteen maailmojen yhdistäminen. Kummassakin on pohjimmiltaan kyse luovasta ajattelusta, ja ne inspiroivat toisiaan kohti uusia löytöjä.

Sodankylän geofysiikan observatorion johtaja, professori Esa Turunen aloitti ottamalla esimerkiksi Jakov Protazanovin Sodankylässäkin nähdyn, matkasta Marsiin kertovan mykkäklassikon Aelita (1924), joka innoitti aikanaan Neuvostoliiton omaa avaruusohjelmaa. Fakta ja fiktio yhdistyivät myös 1800-luvulla vaikuttaneiden suomalaisen Karl Selim Lemströmin revontulitutkimuksissa sekä yhdysvaltalaisen Percival Lowellin Marsin kuvitteellisia kanavia kuvanneissa kartoissa.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Sini Merikallio käsitteli niin ikään Mars-planeetan valloitukseen liittyviä visioita. Hän esitteli tekniikkaa, jonka avulla avaruuden tyhjyyteen ja suureen etäisyyteen liittyvät ongelmat on itse asiassa jo voitettu, mutta joita ei suurien kustannusten vuoksi voida toteuttaa vielä pitkiin aikoihin. Merikallio peräänkuulutti esityksensä lopuksi lisää realismia Yksin Marsissa (2015) -elokuvan kaltaisiin teoksiin ja herätti näin mielenkiintoista keskustelua faktan ja fiktion välisestä suhteesta.

Helsingin yliopiston meteorologian professori Timo Vesala kertoi ilmastonmuutokseen liittyvistä luonnontieteellisistä faktoista monipuolisin elokuvaesimerkein, jotka ulottuivat aina Bob Rafelsonin Rajuista kuvioista (1970) Béla Tarriin. Omaperäisiä ajatuskulkuja pursunnut puheenvuoro yhdisti muun muassa Indonesiassa vuonna 1815 tapahtuneen tulivuorenpurkauksen, Euroopan kylmän kesän 1816 sekä Frankensteinin hirviön. Vesala päätti puheenvuoronsa Kubrickin Tohtori Outolemmen peruuttamatonta muutosta kuvastavaan loppukohtaukseen.

Matinean loppupuolen paneelikeskustelussa pääsi ääneen myös scifi-tv-sarjoja väitöskirjassaan tutkinut Aino-Kaisa Koistinen, joka vertasi tieteisfiktiota todellisuutta vääristäen heijastavaan peiliin. Näin ihmismielen todettiin olevan kaikkein kiinnostavin kuvauskohde. Tilaisuuden lopuksi Turunen tiivisti osuvasti: toisin kuin Tarkovskin filosofinen Solaris, avaruusmatkailua viihteen keinoin käsittelevä Yksin Marsissa tuskin tulee kestämään aikaa – aihe kuitenkin säilynee.

Sivu 1 / 7

Search

Twitter timeline