STILL WALKING

Aruitemo aruitemo

Still Walking kuuluu niihin elokuviin, joita on tietystä melankoliasta huolimatta silkka ilo, nautinto seurata. Japanin viime vuosikymmenten näkyvimpiin ohjaajiin lukeutuva Hirokazu Kore-eda on perhekuvauksessaan Hou Hsiao-hsienin ja Yasujiro Ozun jäljillä: hän operoi samaan tapaan pienillä vivahteilla kuin nuo ihailemansa suuret Kaukoidän mestarit – mutta lempeämmin.
Ozun Tokio Storyn kaltaisten, japanilaisten "kotidraamoiksi" kutsumien elokuvien lailla Still Walking kertoo vanhempien ja lasten välisistä suhteista kotitalossa. Nelikymppiset poika ja tytär saapuvat perheineen harvinaiselle vierailulle ikääntyvien isän ja äidin luo. On 15 vuotta
sitten kuolleen vanhimman veljen muistopäivä.
Helteisen kesäpäivän aikana tulevat lämpimästi ja hauskasti esille Yokoyaman perheen sisäiset ristiriidat äreän isoisän, hössöttävän isoäidin, mustasukkaisen veljen (keskushenkilö) ja avioliitossaan pettyneen siskon välillä. Kauniissa epilogissa tajuamme, että kyse on ennen kaikkea niistä vanhemmille kertomatta jääneistä sanoista ja tekemättömistä teoista, jotka ovat meille monille niin tuttuja.
(Timo Malmi)

Japanin ohjaajaliiton 1990-luvulla maan "kirkkaimmaksi toivoksi" nimeämä Hirokazu Kore-eda (s. 1962) pitää esikuvinaan Ozua, Angelopoulosta ja Hou Hsiao-hsienia. Houlta hän sai rohkaisua valmistaa esikoispitkänsä Maborosi (Sodankylässä 1996), joka kertoo riipaisevan kauniisti nuoresta naisesta surutyössä. After Life jatkoi ohjaajan tärkeimmän teeman –
elämän, kuoleman ja muistin suhteiden – tutkailua kuvaamalla ihmisiä kuoleman jälkeisessä välitilassa. Kulttiterroristiryhmän sukulaisista kertova Distance, äidin hylkäämien sisarusten tositarina Nobody Knows (Sodankylä 2005), samuraikomedia Hana ja tuore seksinukkekomedia Air Doll ovat osoittaneet Kore-edan kykenevän monipuoliseen, yllätykselliseenkin tuotantoon.