ALAMAAILMAN KENRAALI
The General

ISO-BRITANNIA/UNITED KINGDOM, IRLANTI/IRELAND, 1998

Ohjaus/Director: John Boorman. Käsikirjoitus/Screenplay: John Boorman, Paul Williams (romaani/novel). Kuvaus/Cinematography: Seamus Deasy. Leikkaus/Editing: Ron Davis. Näyttelijät/Cast: Brendan Gleeson, Jon Voight, Adrian Dunbar, Sean McGinley, Maria Doyle Kennedy, Angeline Ball, Eanne MacLiam. Kesto/Duration: 124 min.

Boormanin elokuvan päähenkilön esikuva, nykypäivän Robin Hoodiksi mainittu Martin Cahill – sillä erotuksella ettei hän jakanut ryöstösaaliitaan köyhälle kansalle – oli Irlannin kuuluisimpia rikollisia ja eräänlainen kansansankari. Elokuva hänestä on ohjaajansa parhaita; mustavalkoisen karhea, arkirealismin ja todellisten kuvauspaikkojen sävyttämä.
Boorman ei ihannoi sankariaan, mutta luo jonkinlaista sädekehää hänen menestyksellisen rikollisen uransa ympärille. Kyseessä ei ole Arpinaama, kansakunnan häpeäpilkku, eikä kovin väkivaltainen tyyppi, mutta Cahill on käytökseltään karkea ja mahtipontinen. Elokuva luo silti sympatiaa päähenkilöään kohtaan. Ehkä hänestä uhkuu jotain peri-irlantilaista, vaikkei hänen toiminnastaan löydy kapinan häivää.
Henkilökohtaisesti Boorman joutui Cahillin kanssa tekemisiin, kun tämä murtautui hänen kotiinsa vieden mennessään ohjaajan Syvän joen johtoteemasta saaman kultalevyn. Cahill pettyi pahasti huomatessaan, ettei levy ollut oikeaa kultaa – se vain pahensi hänen epäluottamustaan virkavaltaa kohtaan. Boormanin asennetta Cahillia kohtaan tämä episodi varmaan saneli jonkin verran.
Cahillin esittäjä Brendan Gleeson onnistuu Cahillin tunteneiden lausunnon mukaan tuomaan esiin tämän olemuksen, vaikka ulkonäkö ei kovin hyvin täsmääkään. Lisäksi Gleeson kykenee herättämään tiettyä rosoista sympatiaa hahmoaan kohtaan, ehkä myös siksi, että tämä onnistui rokottamaan inhottuja upporikkaita, vaikkakin vain omaksi hyväkseen.
Cahill menehtyi IRAn ampumana erehdyttyään lipeämään politiikan puolelle. (Velipekka Makkonen)

---

The real life model for Boorman's main character in The General, Martin Cahill, is also known as a modern day Robin Hood (with the exception that he did not give the spoils to the poor). He was one of Ireland's most famous criminals and a kind of a people's hero. This film about him is one of its director's best; a crude black and white, tinted with everyday realism and actual locations.

Boorman does not idealise his hero, but he creates a sort of a halo around his successful career as a criminal. The hero is no Scarface, a sore in the face of the nation, and not very violent, yet Cahill's manner is coarse and pompous. Nevertheless, the film encourages sympathy towards the main character. Perhaps he emanates something very essentially Irish, although his actions show no sign of actual rebellion.

Boorman crossed paths with Cahill personally when the criminal broke into Boorman's home, stealing his gold record for the theme music in Deliverance. Cahill was bitterly disappointed upon discovering that the record wasn't actually made of real gold, which only strengthened his distrust of authorities. Boorman's attitude towards Cahill must have been somewhat influenced by the incident as well.

According to ones who knew Cahill, Brendan Gleeson as Cahill succeeds in conveying his essence, even though the appearances are not a good match. Moreover, Gleeson manages to evoke a certain rough-edged sympathy in the viewer towards his character, perhaps also because Cahill had managed to dig into the pockets of the generally disliked filthy rich, even if it was only for his own benefit.

Cahill was later shot dead by the IRA after taken a misguided step into politics. (VpM)