KULTAKUUME

YHDYSVALLAT/U.S.A., 1925

Ohjaus/Director: Charles Chaplin. Käsikirjoitus/Screenplay: Charles Chaplin. Kuvaus/Cinematography: Roland Totheroh. Leikkaus/Editing: Charles Chaplin. Näyttelijät/Cast: Charles Chaplin, Mack Swain, Tom Murray, Henry Bergman, Malcolm Waite, Georgia Hale. Kesto/Duration: 96 min.

Kultakuume (1925) on Charles Chaplinin ehkä kuuluisin ja rakastetuin elokuva – myyttinen teos. Se on tekijänsä hauskin elokuva ja samalla yksi rankimmista, tosin ankarasti ottaen kumpaakin vasta nyt kun näemme sen viimeinkin oikeasti. Mitä tämä tarkoittaa? Valmistellessaan suosituimman mykkäelokuvansa uusintaensi-iltaan 1942 Chaplin päätti leikata sen uudelleen ja paitsi varustaa sen ääniraidalla myös spiikata sen.

Elokuvan luonnollinen rytmi katosi, ja niin kaikkien nyt läsnä olevien sukupolvien näkemä Kultakuume on eräänlainen traaginen torso. Teoksen todellinen suuruus avautuu kun se nähdään alkuperäisessä muodossaan, tietysti edelleen Chaplinin omalla musiikilla jonka sovittajana illan kapellimestari Timothy Brock on tehnyt fantastisen luovan työn.

Tapahtumien perustana on inhimilliseen ahneuteen assosioituva traaginen – tai tragikoominen, kuten Chaplin osoittaa – tapahtumasarja, vuoden 1848 kultakuume Alaskassa. Pitkät jonot kullankaivajia matkaavat lumisilla rinteillä kohti länttä: tummat hahmot vastaan valkoisuus, graafinen selvitys yksilön ja häntä ympäröivien voimien (yhteiskunta, luonto) alituisesta taistelutilasta. Sitten alkaa verraton koomisten oivalluksien, gagien, sarja. Nekin ovat syvästi yhteiskunnallisia. Perusaiheena on nälkä: ruoan, kullan, rakkauden. Chaplinin nerokkaat pantomiimit liittyvät läheisesti ruokaan ja syömiseen. Ensiksi Charlien oikean jalan kengästä tehdään syötävää. Jälkimmäisessä elesarjassa ruoasta, sämpylöistä, loihditaan balettitanssijattaren jalat. Elokuvan kauttaaltaan kehämäisessä rakenteessa kohtaukset voi nähdä saman aiheen muunnelmina.

Jack London kirjoitti monta kirjaa aiheesta, jonka freskoa ja monihaaraista tapahtumasarjaa vasten Chaplin piirtää ja täydentää – täydellistää – oman yksinäisyytensä myyttisen kuvan. Avainseikkoja ovat väärinkäsitys ja harha: harha rikastumisesta, kulkurin ja Georgian väärinkäsitykselle perustuva suhde eli yleensä onnen hauras mahdollisuus. Tässä aiheita ja ulottuvuuksia jotka nyt piirtyvät esiin tavalla jota emme ole voineet kokea koskaan aiemmin, vaikka tuntisimme Chaplinin hyvin. Tim Brockin ja Oulun maineikkaan kaupunginorkesterin tulkitsemana – joille valtaisa kiitos – Gold Rush Live, Sodankylän festivaalien isoin tuotanto ikinä, on jotain aivan erityistä. Once in a Lifetime elokuvakokemus.

Peter von Bagh


The Gold Rush (1925) is Charles Chaplin's perhaps most famous and loved film, a mythic work of art. It is Chaplin's funniest film, but also one of the hardest, although strictly speaking and in a proper sense it can truly be that only now, when we can see the film as it was intended to be. But what does this mean? When Chaplin was preparing his most popular silent film for re-release in 1942, he decided not only to re-edit it and give it a soundtrack, but also to provide a spoken accompaniment.

The natural rhythm of the film was lost, and the version of The Gold Rush seen by every generation in attendance at the festival now is, in a way, a tragic torso of the original. The greatness of the film can now truly be appreciated when it is seen in its original form and accompanied by Chaplin's own original music. For this very special screening in Sodankylä, the music has been adapted fantastically by conductor Timothy Brock.

The basis of the events in the film is the tragic – or tragicomic, as Chaplin aptly demonstrates – chain of events epitomising human greed in all of its sordid glory: the 1848 Alaska Gold Rush. In one of its key images, long lines of gold-diggers travel westward across snowy mountains: dark figures against the white background in a graphic report of the constant hostility between the individual and the elements that surround him (society, nature). This, however, is only a prelude to an unparalleled series of comic insights, gags, which are all very much socially committed. The basic theme of the film is hunger: hunger for food, for gold, for love. Chaplin's brilliant pantomime numbers are fundamentally linked to food and eating. First Chaplin's right shoe is cooked; a little later food, in this case, rolls of bread, is used to conjure up a ballerina's feet. The scenes that form the film's thoroughly circular structure can be interpreted as variations of the same theme.

Jack London wrote several books about the subject of the gold rush, and it is this fresco, this bifurcating chain of events, that Chaplin fills in, completes and perfects in order to create a mythical image of his own loneliness. Misunderstanding and delusion play important roles: the delusion of getting rich, the relationship between the tramp and Georgia, founded entirely on misunderstanding. The possibilities for happiness that exist are very frail. These are the elements and dimensions that are now outlined in a way that has never been experienced before – even by the most enthusiastic Chaplin admirers and experts. Gold Rush Live, interpreted by Tim Brock and the celebrated Oulu Symphony Orchestra is something very, very special – and also the biggest single production of the festival to date. It is a once-in-a-lifetime cinematic experience.

Peter von Bagh