THE LIMITS OF CONTROL
YHDYSVALLAT/U.S.A., ESPANJA/SPAIN, JAPANI/JAPAN, 2009

Ohjaus/Director: Jim Jarmusch
Käsikirjoitus/Screenplay: Jim Jarmusch
Kuvaus/Cinematography: Christopher Doyle
Leikkaus/Editing: Jay Rabinowitz
Lavastus/Set Design: Eugenio Caballero
Ääni/Sound: Drew Kunin, Peter Murphy
Musiikki/Music: Boris, Sunn O, Earth, Sleep, Om, High on Fire, Bad Rabbit
Näyttelijät/Cast: Isaach De Bankolé, Alex Descas, Jean-François Stévenin, Óscar Jaenada, Tilda Swinton, Bill Murray, John Hurt, Gael Garcia Bernal
Tuotanto/Production: Entertainment Farm, PointBlank Films
Tuottajat/Producers: Gretchen McGowan, Stacey E. Smith
Esityskopio/Print Source: Nordisk Film
Kieli/Language: englanti/English, espanja/Spanish, heprea/Hebrew, ranska/French, japani/Japanese
Tekstitys/Subtitles:
Kesto/Duration: 116 min.

“Ainoa todella konkreettinen asia, jota käytimme epäsuorasti inspiraationa, oli John Boormanin Tappajan jäljet”, on Jim Jarmusch todennut (Film Comment 3/09) uudesta, eksistentialistisesta trilleristään, jonka kunnianosoituksen luonnetta lisää tuotantoyhtiön nimi: PointBlank Films. Suomalaiskatsojalle vaikutteiden ja sitaattien iloa lisää elokuvassa vierailevan John Hurtin boheemielämän pohdiskelu, jonka lopuksi hän mainitsee 90-luvulta [Aki Kaurismäen] “omituisen kauniin suomalaisen elokuvan”.
Omalaatuisen kaunis on myös Jarmuschin elokuva, Wong Kar-Wain australialaisen kameravirtuoosin Chris Doylen Espanjassa dynaamisesti tallentama gangsterikuvaus yksinäisestä tappajasta hieman unenomaisella, lähes absurdilla matkalla Pariisin lentokentältä Madridiin, Sevillaan ja Almeriaan, miljöiltään huikeiden maisemien ja arkkitehtoonisten saavutusten keskellä.Stoalainen ranskalais-norsunluurannikkolainen näyttelijä Isaach De Bankole esittää mystistä Lone Mania, antisankaria jolla on leegio tyylikkäitä pukuja värisävytettyine paitoineen, mutta yhtä vähän halua puhua tai hymyillä (yksi poikkeus: upeata flamencoharjoitusta katsellessa) kuin Alain Delonilla Melvillen Ajojahdissa. Tämä tappajan arkkityyppi ei luota kehenkään eikä hänen etiikkaansa kuulu seksi tehtävää suorittaessa, vaikka alaston kaunotar (Paz de la Huerta) sitä toistuvasti antaisi. Hurtin lisäksi sellaiset tähdet kuin valkoperuukkinen Tilda Swinton, amerikkalaista korporaatiopomoa näyttelevä Bill Murray ja meksikolaisslangia vääntävä Gael Garcia Bernal tarjoavat hahmoillaan ja anekdooteillaan matkan varrella oman hupinsa. Todella coolia – Jarmuschin The Limits of Control on kulttifilmi jo syntyessään, elokuva jonka haluamme kokea mahdollisimman pian uudestaan. Kunhan saamme välissä nauttia De Benkolén tapaan kaksi espressoa, kahdesta kupista.

--

“The only really concrete thing we used for inspiration in an oblique way was John Boorman’s Point Blank”, said director Jim Jarmusch (Film Comment 3/09) about his new, existentialist thriller with added homage in the name of the production company: PointBlank Films. The joy of influences and quotations for the Finnish viewer is added by visiting actor John Hurt’s contemplation on bohemian life, at the end of which he mentions ”an oddly beautiful Finnish film” [by Aki Kaurismäki] from the nineties.
Oddly beautiful is also this film by Jarmusch, a gangster tale shot in Spain by Wong Kar-Wai’s Australian camera virtuoso Chris Doyle about a lonely hitman on a dreamlike, almost absurd journey from a Paris airport to Madrid, Seville and Almeria.
Stoic French–Ivory Coast actor Isaach De Bankolé plays the mystical Lone Man, an anti-hero with a legion of suits with colourful shirts but with as little will to smile (one exception: while watching a magnificent flamenco rehearsal) as Alain Delon in Le samouraï by Melville. This archetype of a hitman trusts no one and his ethics do not include sex while on the job, although a naked beauty (Paz de la Huerta) would repeatedly provide him with some. In addition to Hurt, the characters of stars like Tilda Swinton, Bill Murray and Gael Garcia Bernal bring their own fun to the story with their anecdotes on the way. Extremely cool – Jarmusch’s The Limits of Control is a cult film at birth, a film that we will want to experience again as soon as possible. As long as we get to have two espressos in between, from two cups like Bankolé.