”Suuret ohjaajat ovat vain Jumalan assistentteja”, ohjaaja Sergei Dvortsevoi huomauttaa.


Kuvaaja: Annina Mannila

Dvortsevoi ei koe olevansa missään niin lähellä jumalaa kuin synnyinseuduillaan Kazakstanissa, jonka aroilla venäläistynyt ohjaaja kuvasi ensimmäisen fiktioelokuvansa Tulpan.

”Tyhjyydessä elpyy. Siellä ymmärtää välittömästi olevansa vain pieni ihminen – hiekan jyvä. Elämä Kazakstanin maaseudulla on sekä monimutkaista että yksinkertaista. Siellä asuvilla ihmisillä on sisäinen tasapaino, jonka me kaupungeissa olemme menettäneet. Kun matkustaa junalla Kazakstanin läpi, ikkunoista näkyy vain aroa, taivasta ja kameleita, mutta paikka on täynnä elämää. Vaikka nomadit ovat köyhiä, he tahtovat elää siellä.”

Dvortsevoi haki Moskovaan opiskelemaan elokuvaa vasta 29-vuotiaana. Aeroflotin lentäjä kaipasi elämänmuutosta. Hän näki kazakstanilaisessa paikallislehdessä ilmoituksen dokumenttielokuvakurssista ja päätti hakea.

”En tiennyt mitään dokumenteista Koska olin kuitenkin menossa opiskelemaan dokumenttielokuvaa, ajattelin, että minun on nähtävä dokumentti ja katsoin yhden. Olin puhdas kuin lapsi. Katsoin elokuvia kunnolla vasta koulussa.”

Sergei Eisensteinin perintö elää vahvasti venäläisessä elokuvakulttuurissa.
”Venäläisistä 95 prosentin mielestä Eisensteinin tapa tehdä elokuva on ainut ja oikea. Elokuvan kieli ei ole vain leikkaus, vaan se on jotain kuvan sisässä.”

”Tarinan kertominen on tärkeää, mutta olen kiinnostunut kuvasta. Sanoisin jopa, että meillä on liikaa työkaluja ja elokuvan tekijät eksyvät työkaluihinsa. Emme tiedä, mitä niillä tehdä, ja unohdamme kuvan.”

Dvortsevoin elokuvissa otot ovat pitkiä, mutta pituus ei ole mikään itsetarkoitus. Hän puhuu kuvaan kätkeytyvästä energiasta.

”Pieni muutos äänessä, kameran liike ja zoomaus muuttavat kuvan energiaa. Toisinaan ohjaajat muuttavat energiaa vain siksi, että pelkäävät kuvaa. Muutoksia ei tarvita, jos kuvassa on juju. Elämä itsessään on juju.”

Leikkaaminen on aina pieni murha.
”Kun leikkaa, tappaa kuvan. On vaikeaa ymmärtää, mitä on energia ja mitä on tyhjyys. Toisinaan tarvitaan tyhjyyttäkin.”

Dvortsevoi teki uransa alussa dokumentteja, mutta niiden pariin hän ei usko palaavansa. Moraalinen vastuu on liian suuri, eikä hän nauti työn tuomasta vallasta.
”Ääni, valo, kamera, linssit ja leikkaus antavat mahdollisuuden manipuloida ja näyttää, mitä tahtoo. Tunsin muuttuneeni paholaiseksi.”

”Minusta dokumentin kuuluu tarkastella ja tutkia fyysistä todellisuutta. Elokuvakoulussa näin paljon dokumentteja ja yllätyin. Minusta tuntui, että ohjaajat tahtovat todistaa jotain, kertoa mitä itse ajattelevat elämästä, eivätkä näyttää sitä.”

Tulpania kuvatessaan Dvortsevoi tapasi miehen, joka oli Paradise-dokumentin päähenkilö. Dokumentin vuoksi mies oli joutunut vaikeuksiin viranomaisten kanssa.

”En voi ottaa riskiä, että vahingoitan ihmisiä. Viranomaiset olivat ahdistelleet miestä ja ihmetelleet, miksi hän antoi minun kuvata likaista lastaan. He ajattelevat, että tein dokumentin osoittaakseni maailmalle, että Kazakstan on köyhä maa.”